1.2.2018

MUITA IHANIA FANITYTTÖ-79

Meillä kullakin on varmasti ollut joskus joku tai jotkut, joita fanittaa. Minä fanitin nuoruudessani ensin New Kids On The Blockia, jossain vaiheessa siirryin Take Thatin ja myöhemmin huoneeni seinät oli vuorattu Guns n' Rosesin ja Skid Rown julistella.

Iän myötä fanitus muuttuu, mutta minusta aikuisiälläkin on ihan ok fanittaa. Aikuisiän fanitus on enemmän sellaista kunnioitusta ja ihailua hyviä tyyppejä kohtaan, kuten sitä ystävää, joka jaksaa aina olla iloinen ja toiset huomioon ottava vaikka omassa elämässä ei asiat niin hyvin olisikaan, tai sitä toista, joka on tehnyt omasta unelmastaan itselleen ammatin.


Kun 2009 itse astuin blogimaailmaan, oli blogeja huomattavasti pienempi määrä kuin nykyisin. Yksi ensimmäisistä blogeista, joita aloin seurata oli Tilli Mössönpoika ja muita ihania, nykyisin varmasti jokaiselle blogeja seuraavalle tuttu  Muita ihania. Suloiset pehmolelut inspiroivat jo tuolloin ompelemaan samanmoisia omalle esikoiselle ja myöhemmin useampi blogin neuleohjeista on päätynyt puikoille.

Muita ihania on paketti luovuutta, neulontaa, ranskanpastilleja, pilvireunoja, pillisilppua, askartelua ja ompelua kauniiseen pastellinväriseen pakettiin käärittynä! Tiina on luonut blogistaan aivan oman maailman, jota on ilo seurata näytön toiselta puolelta ihastuksesta huokaillen ja ehdottomasti fanittaen!


Ja nyt kun kaikki tuo muu ihana on kirjana, oli se ehdottomasti omaan kirjahyllyyn hankittava! Muita ihania - lempeä ja hulvaton käsityökirja on taattua muita ihania laatua; paljon rentoa tekemistä, kivoja ohjeita ja kauniita kuvia. Tämä fanityttö tykkää, vielä kun joskus nimmarin kirjan kylkeen saisi!

-Piia

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!